首页    期刊浏览 2024年12月03日 星期二
登录注册

文章基本信息

  • 标题:Siirtyikö Venäjä vuonna 1999 kriisistä vakauteen?
  • 本地全文:下载
  • 作者:Tuomas Komulainen
  • 期刊名称:BOFIT Online
  • 电子版ISSN:1456-811X
  • 出版年度:2000
  • 出版社:Bank of Finland Institute for Economies in Transition (BOFIT)
  • 摘要:Vuonna 1999 Venäjällä toimi kolme pääministeriä, maa ajautui uudestaan sotatoimiin Tsetsheniassa ja maan johtaviin viranomaisiin kohdistui laajat lahjusepäilyt. Kuitenkin vuoden 1999 lopun ja seuraavan vuoden alun tapahtumat saattavat hyvin jäädä historiaan ajanjaksona, jolloin Venäjä siirtyi poliittisesti entistä vakaampaan kauteen. Duuman vaaleissa keskustapuolueet ja uudistusmieliset lisäsivät kannatustaan ja presidentinvaaleissa Vladimir Putin valittiin maan johtoon jo ensimmäisellä kierroksella. Ruplan heikentymisen ja raaka-aineiden hintojen kasvun myötä Venäjän talous yllätti monet tahot kasvamalla selvästi vuonna 1999. Teollisuustuotanto kasvoi kahdeksan ja bruttokansantuote kolme prosenttia. Myös Venäjän federaation tulot kasvoivat ja budjetti tasapainottui. Talouden heikot ominaispiirteet, kuten vaihtokauppa ja heikko julkinen sektori, vaativat kuitenkin maan viranomaisilta jatkossa tiukkoja rakenneuudistuksia, jotta investoinnit kasvaisivat ja talouskasvu voisi jatkua.
国家哲学社会科学文献中心版权所有